sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Musta-valkoinen toko



Maanantain tokokimppis järjesti Oili Huotarin koulutuspäivän 19.10.2014 Purinalla. Kaikki koulutukseen osallistuneet kuvasivat päivän teemaksi musta-valkoisuuden koiran kouluttamisessa. Hieman avattuna tämä siis tarkoitti sitä, että koiran on suoritettava sille annettu tehtävä eikä tehdä vain sinne päin (jos koira osaa jo liikkeen). Koiralta täytyy siis muistaa vaatia ;)

Osallistujat kokivat joutuneensa pois omalta mukavuusalueelta, mutta kaikki kertoivat saaneensa koulutuksesta paljon ja etenkin koiran viretilaan/ ääntelyyn hyviä vinkkejä. Jos koira ei tee, kuten on käsketty, tulee ohjaajan puuttua tekemiseen. Ei kuitenkaan ärsyyntymällä tai voimakkailla kielloilla, vaan ennemminkin huomauttaen ihmetellen o-ho, äp tms. tai koiraa fyysisesti auttaen esimerkiksi pannasta viemällä oikeaan paikkaan.

Oilin mukaan ääntä tulee, kun koira ei keskity tarpeeksi liikkeeseen. Ääntelyä on myös kahdenlaista eli koira ei tiedä äännähtäneensä (piippaus tms. satunnaisesti), viretila siis liian korkea. Tällöin koira harvoin tietää itse äännähtäneensä. Toisessa tavassa koira haukkuu tai ääntelee kovasti, jolloin koira usein myös tiedostaa oman äänensä. Osallistujat saivat erilaisia vinkkejä, kuinka puuttua juuri oman koiran ääntelyyn. Tärkeintä kaikessa tekemisessä oli, että koira ei koskaan pääse äänestä sinne minne haluaa. Ketju on siis ensin katkaistava ja vasta sitten päästään tekemään tulevaa liikettä. 

Koulutukseen osallistuneet pääsivät treenaamaan myös ryhmässä paikallaoloja, joiden treenaamiseen löytyi monta uutta, erilaista tapaa. Tärkeintä oli, että kaavoihin ei saa kangistua! Vaativa, mutta hauska ja paljon antava koulutuspäivä sai osallistujilta paljon kiitosta. Jatkossa kimppiksemme tunnuslauseena olkoon musta-valkoisuus ;)

Sonja Holopainen