torstai 10. tammikuuta 2013

Haukahduksia Espanjasta: Treenejä ja agilityseuroja


Espanjassa on vähän yli 70 agilityseuraa. Seurat ovat jakautuneet ympäri maata. Eniten agilityseuroja löytyy pohjoisesta suurien kaupunkien kuten Madridin ja Barcelonan läheltä. Yleisesti seurat ovat hyvin pieniä noin 10 jäsenen seuroja. Isojen kaupunkien seuroissa on enemmän jäseniä kuin pienempien paikkojen. Lista espanjalaisista agilityseuroista löytyy: http://www.rsce.es/web/index.php?option=com_content&view=article&id=248&Itemid=275 

Alamillon porukan koirat ovat sävy sävyyn ohjaajien kanssa
Monissa seuroissa näyttäisi olevan melko samanlainen syntytarina: jollakin seuran perustajista on ollut ensin koirien koulutuskeskus/agilitykenttä. Pikkuhiljaa koulutusten mukana on kasaantunut ryhmä ihmisiä, jotka sitten ovat perustaneet agilityseuran. Tuntuu, että seuroissa kaikki ovat yhtä ystäväpiiriä ja seurat halutaan nimenomaan pitää pieninä.


Kisoissa saman seuran väki on tiivisjoukko. Lähes kaikki pitävät kisoissa seuransa edustusvaatteita, vähintään t-paitaa. Koska kisoissa on tapana yöpyä paikan päällä teltoissa, on saman seuran väen teltat vierekkäin ja esimerkiksi aamupalaa (ja lauantaisin myös iltapalaa) syödään porukalla saman pöydän ääreen kokoontumalla. Espanjalaisen agilityseuran tunnelmaan pääsee erittäin hyvin tämän videon avulla: http://www.youtube.com/watch?v=lB2DnaJJy-E&feature=plcp

Agilityseuroilla tuntuu olevan hyvin kirjava käytäntö siitä kuinka paljon treenaamisesta joutuu maksamaan. Toisilla seuroilla liittyminen on ilmaista, kun taas toisilla hinnat ovat tähtitieteelliset. Korkein kuulemani seuraan liittymismaksu on ollut 600 euroa! Treenaamisesta eri seuroissa joutuu maksamaan muutamasta kympistä ylöspäin per kuukausi.


Agilityseurojen lisäksi pitkin Espanjaa on koirakoulutuskeskuksia, jossa voi harrastaa agilitya. Hinnat ovat toki kalliimmat kuin seuroilla eikä koulutuksenkaan taso ole välttämättä kovin laadukas, mutta aina kannattaa kysyä omatoimitreeni mahdollisuutta.
Kisaamisen myötä sain kontakteja eri espanjalaisiin seuroihin. Suosittelinkin Espanjaan muuttaville/ matkaaville, jotka haluavat myös treenata Espanjassa, ensin menemään kisoihin ja siellä juttelemaan ihmisten kanssa. Jostain syystä espanjalaiset eivät ole innokkaita vastamaan tuntemattomien sähköposteihin, mutta kun he ovat tavanneet sinut kerran, alkaa sähköpostiliikennekin toimia nopeammin. Espanjankielen taidosta on todella paljon hyötyä. Tosin englannillakin pärjää, mutta keskustelukumppanit/kontaktit jäävät silloin vähemmälle. 


Itse aloin haravoimaan treenimahdollisuuksia hyvissä ajoin ennen Espanjaan saapumista. Otin yhteyttä muutamaan agilityseuraan, joista en koskaan saanut vastausta. Pienellä nettisurfauksella löysin suomalaissyntyisen Eva Partidan, jolla on agilitykenttä Cártamassa, Malagan lähellä. Syksyn ajan treenasin Evan kentällä. Kentän pohja on mielestäni hyvä ja siellä on kaikin puolin hyvä treenata.

Käytännössä agilityn treenaus jäi meidän osalta koko syksyn aikana vain muutamaan kertaan. Tein työharjoittelussa espanjalaista työpäivää eli työpäivä jakautui kahteen osaan: klo 9-14 ja 17-20. Kolmen tunnin siesta ei valitettavasti ole ollut riittävä aika, jotta olisin ehtinyt agilitykentälle saakka. Mietityttääkin, että miten ihmeessä itse espanjalaiset ehtivät harrastaa yhtikäs mitään?! Treenikentälle pääsemättömyyttä yritin paikkailla treenaamalla mm. rannalla, joka osoittautuikin ihan suomalaisen metsän veroiseksi treenipaikaksi. Sekä koira että ihminen saivat hyvää lihastreenausta ohjaustreenien lomassa pehmeällä hiekalla treenatessa.


HAU:n aurinkorannikkotiimiläiset Bruno & Annika treenamassa

Sisu ja Helena treenaamassa


Sattumien kautta aurinkorannikolle muodostui syksyn aikana HAU:lle oma alajaosto. Meidän lisäksi alueella oleskelivat myös Nero, Bruno ja Annika. Mikäpä sen mukavampaa olikaan, kuin treenata oman seuran porukalla joulukuisessa auringon paisteessa. Treeniolosuhteista nauttivat niin me ihmiset kuin koiratkin. Seniorit Roope ja Nero nuortuivat monta vuotta päästessään agilitykentälle mukavassa 20 asteen lämmössä.

Suuri kiitos sujuneesta agility syksystä kuuluu Eva Partidalle, joka auttoi ja neuvoi minua valtavasti ennen Espanjaan tuloani ja siellä ollessani. Kiitos myös Tapiolle ja Pirkolle, jotka ovat antaneet hyviä vinkkejä Espanjassa kisaamiseen omien kokemustensa kautta. On ollut myös mukava tutustua Helsingistä Aurinkorannikolle muuttaneeseen Stinaan, jonka olen tavannut kisojen merkeissä. 

HAU:n aurinkorannikkotiimiläiset Bruno & Annika treenamassa

Syksy Espanjassa oli erittäin antoisa kokemus. Koirien kanssa reissaamisessa oli omat järjestelynsä ja kustannuksensa (!), mutta mielestäni koirat kannatti ilman muuta ottaa matkaan mukaan. Matkustamista ja eri paikoissa liikkumista helpotti paljon se, että molemmat koirat ovat sosiaalisia niin ihmisille kuin muille koirillekin. Lisäksi matkan tekoa helpotti se, että koirat ovat pienestä pitäen tottuneet matkustamaan erilaisissa kulkuvälineissä ja rentoutumaan häkissä. Ne eivät stressaantuneet mistään vaan kotiutuivat niin Espanjan asuntoomme kuin eri hotelleihinkin ongelmitta. Oli myös kiva huomata kuinka helposti omaa harrastusta voi harrastaa ulkomailla. Espanjalaiset agilityharrastajat ottivat uuden ”kasvon” hyvin vastaan. Apua ja neuvoja sain aina tarvittaessa. Seuraavalle reissulle on huomattavasti helpompi lähteä, kun kontaktit ovat nyt valmiina.

Sisu ja Helena treenaamassa
 Saludos,

Helena, cockeri Roope ja bc Sisu