sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

HAUskat pääsiäiskisat 8.-9.4.2012

Aivan kaikki eivät karanneet pääsiäisenä hiihtoladuille tai Lapin maisemiin, toiset uurastivat kisatöissä ja toiset kirmasivat kisaamaan. Pääsiäiskisoissa piti kiirettä, sillä startteja oli kaikille säkä- ja tasoluokille – yhteensä liki tuhat. Purina Areena oli pääsiäisen kunniaksi somistettu ajankohtaisella rekvisiitalla. Edes ilmoittautumispisteen yllä leijaileva pääsiäisnoidan hahmo ei säikyttänyt kisaajia muihin maisemiin.


Kolmosissa kisaavien tuomareina toimivat Anne Savioja mineille, Esa Muotka medeille ja Seppo Savikko maxeille. Sunnuntainen kolmosluokan kisa oli myös Purina Cupin osakilpailu. Toisena pääsiäispäivänä olivat vuorossa ykköset ja kakkoset. Kaikki säkäluokat ykkösissä tuomaroi Esa Muotka ja kakkosissa Anne Savioja.
- ”Pääsiäiskisat ovat meille järjestäjille jo perinne”, sanoi kisoissa vastaavana kisatoimitsijana toiminut Ville Liukka. - ”Mukava yllätys oli se, että ilmoittautuneita oli tänä vuonna vielä edellisvuotta enemmän. Uskon sen johtuvan siitä, että nyt oli kaikille luokille tarjolla kolme starttia. Lisäksi meillä on edulliset hinnat ja hyvät olosuhteet.” Ville Liukka sanoi kisojen sujuneen kaikin puolin mainiosti. - Aikatauluissa on pysytty hyvin ja Muotkan Esan tahdissa kirittiin jopa aikataulun edelle.”

Kisaajan kommentti
HAU:n Marja Liikanen ja welsh corgi cardigan Plus ovat kisauransa alkutaipaleella. Takana on muutama startti virallisissa kisoissa. Millainen oli pääsiäiskisojen ykkösluokan agirata kisaajan mielestä?
- Selkeä ja kiva. Ei onneksi ollut mitään pahoja ansoja. Silti oma huolimattomuus kepeille viedessä vähän kostautui ja tuloksena oli miinus viisi.
Virheistä huolimatta Marja ja Plus kirivät kahdesti pronssille.
- Kyllähän tästä hinku kisakentille jää, totesi Marja.

”Kisakeltanokat”
Kisoissa oli kisaajien ja kannustajien lisäksi yleisön joukossa myös agilitykisojen ensikertalaisia. Helsingin Agility Urheilijoiden pentuagilitykurssilaiset olivat tulleet tutustumaan lajin kisakiemuroihin. Minna Veini ei ollut aiemmin koiriensa kanssa harrastanut agilitya, mutta halusi nyt 10 kuukauden ikäisen belgianpaimenkoiransa kanssa kokeilla lajia. - Innostuin lajista, kun huomasin, miten koirat tuntuvat tykkäävän agilitysta. Hyvää liikuntaahan se on varmasti myös itselle, mutta pääasia meille on se että koiralla olisi kivaa ja saisi luotua siihen hyvän kontaktin.
Nyt selvää innostusta on ilmassa.  – Vaikka vaikealta lajilta tuo näyttää.
Myös Saara Penttinen oli ensi kertaa agilitykisoissa. – Youtubesta olen katsonut agilitykisoja, mutta nyt ensi kertaa livenä. Hauskalta ja siistiltä vaikuttaa. Näyttää kivalta, kun koirat selvästi nauttivat.  

HAU:n onnistujat
Kärkikolmikoissa haulaisista olivat:
Anni Kelkka & Rondo mini2:ssa agiradan voitto, hyppyradan hopeasija
Sari Juva & Ramses mini2:ssa agiradan voitto
Marja Liikanen & Plus mini1:ssä agiradan ja hyppyradan kolmossijat
Ville Liukka & One maxi3:ssa hyppyradan voitto
Yhteistuloksissa maxi3:ssa Esa Muotka &  Sitku toinen sija ja Jukka Henriksén & Nelson 10. sija