Lauantaina
1-luokkalaiset saivat kehuja tuomareilta keppien suorituksista ja
yleisesti taitojen lisääntymisestä. Anne Viitanen ihasteli kuinka
ohjaajat ovat panostaneet jo alusta alkaen keppien harjoitteluun, mikä
näkyi hienoina pujottelu suorituksina radoilla. Lauantain kisaajat
olivat tyytyväisiä ratojen tasoon ja haastavuuteen.
Sunnuntaina
testiin pääsi uusi kisaformaatti, jossa kisat pidettiin kahdella
kentällä samanaikaisesti ja molemmilla kentillä kisasi sama säkäluokka.
Kilpailijat tutustuivat ensin hyppyrataan ulkokentällä jonka jälkeen
ratataantutustumista jatkettiin sisällä hallissa agiradan merkeissä.
Tämän jälkeen aloitettiin kisaaminen agiradalla, josta kisaajat
siirtyivät suorittamaan hyppyrataa. Kisaajilla oli ensimmäisen radan
jälkeen hetki aikaa henghähtää ennen toisen startin aloittamista.
Äitienpäivä verotti kisaajamäärää sunnuntaille sen verran, että osittain
systeemi osoittautui kahden koiran kanssa kisaaville hieman
haasteelliseksi ja vaati ohjaajilta kuntoa. Jos luokissa olisi ollut
enemmän osanottajia, olisi välissä saanut hengähtää vähän kauemmin.
Ensimmäisen kierroksen jälkeen rakennettiin uudet radat ja päästiin
aloittamaan kierros uudelleen.
Kilpailijoiden
enemmistö piti systeemiä hyvänä. Kiitosta varsinkin sai ajatus että
kisoissa ei mene koko päivää ja saa suorittaa kaksi rataa yhdellä
lämmittelyllä. Tunnelma kisapaikalla oli positiivinen ja kilpailijat
arvostivat huomioon ottavaista ilmapiiriä.
Tuomari
Minna Räsäsen mielestä kisat sujuivat yllättävän jouhevasti ja
tuomarina ainakin pysyi hyvin kartalla. Räsäsen mielestä haasteelliseksi
osoittautui aikataulut ulkoradalla, toinen rata saattoi edetä hitaammin
kuin toinen, jolloin toisella radalla joutui pitämään pieniä taukoja
kesken kisan. Henri Luomalan mielestä kisat sujuivat hyvin eikä eroa ns.
tavallisiin kisoihin huomannut tuomarin näkökulmasta. Tähän vaikutti
ehkä se, että kisat alkoivat aina hänen radoillaan.
Toimistossakin
päivä pyörähti vaivattomasti. Alkuun systeemikuulostii aika sekavalta
mutta päivä olikin yllättävän helppo, kun kaikki tulokset tuli
periaatteessa samassa järjestyksessä, toimistosta kommentoitiin.
Kehityskohteitakin löytyi. Pohdintaan tuli ratojen järjestyksestä jos
radat olisivat mahdollisesti olleet toisinpäin niin ei olisi paikka
paikoin kertynyt pientä ruuhkaa tai odottelua.
Päivän
kirkkaimpia onnistujia oli Anu Saikku-Bäckström, BAT, parsonrusselterrieri
Ronjan kanssa. Anu ja Ronja nappasivat nolla voitot kahdelta
hyppyradalta ja yhdeltä agiradalta. Näin ollen Ronjalle kertyi
tarvittavat saavutukset kasaan hyppyvalion arvoa varten.
Onnittelut Anu
ja Ronja!
HAU:n onnistujat
Sari Siikala
& Oscar maksi 1 A-agi sij. 2, LUVA
Anne Leivo & Funny medi 1 B-hyppy sij. 2
Laura Juuti & Tinka medi 1 A-agi sij. 1, SERT
Melina Suves & Melba medi 1 A-agi sij. 3, LUVA. C-agi sij. 1, SERT
Esa Muotka & Siisti maksi 1 C-agi sij. 1, SERT
Milla Sihvonen & Arttu maksi 1 C-agi sij. 2, SERT
Annika Nisonen & Bruno maksi 1 D-hyppy sij. 1, LUVA
Jouni Vainio & Fläkt maksi 2:
B-hyppy sij. 1 LUVA. A-agi sij. 3, LUVA. D-hyppy sij. 2. C-agi sij. 2, SERT
Hannele Salomaa & Riia mini 2 D-hyppy sij. 3
Laura Juuti & Tinka medi 2 D-hyppy sij. 3
Ville Liukka & Heta medi 3 A-agi sij. 2, RV0
Ville Liukka & Adi medi 3 B-hyppy sij. 1, SERT-H
Maiju Mäenpää & Hippi medi 3 D-hyppy sij. 1, SERT-H
Jouni Vainio & Darma maksi 3 A-agi sij. 1, RV0
Kristiina Henriksén & Fendi maksi 3 A-agi sij. 2, SERT-A
Eerika Pasanen & Koodi maksi 3 A-agi sij. 3
Sari Vähäniitty & Iiro maksi 3 D-hyppy sij. 2, RV0
Kaikki tulokset on luettaviissa täällä.