Maanantaina
7.5 oltiin taas agilityhallilla treeneissä! Aloitettiin treenit
ennestään tutulla kuviolla: ensin kimppalenkki ja temputtelua
lämmittelyksi. Hallissa jakaannuimme jälleen puoliksi eri kouluttajille,
kuten viimekin kerralla.
Aloitettiin ensin kotiläksystä, takaakiertämisestä, ja mä olin taas
hihnassa. Toinen harjoitus oli kuulemma valssia. Ekat ajatukset oli:
Valssia? Mitähän sekin on? Joku tyttöjen tanssijuttu kuitenkin?! Mähän
en semmoseen vapaaehtoisesti rupee, oon sentään miäs. Noh, loppujen
lopuksi kävikin ilmi, että kyseessä on vain emännän tekemä kuvio sillä
aikaa, kun mä kierrän. Pelkästään hyvä juttu siis, koska periaatteessa
se vois joskus nopeuttaa tota hidasta emäntää! Ja myöhemmin tuli vielä
ajatus, että jos mä kokeilisin itse tota tanssia, niin tykkäisköhän
tytöt? Tyttöjen vuoksi voisin vähän valssatakin! Valssin jälkeen
kokeiltiin vielä rengasta. Se ei ollut musta niin kivaa, kun siinä ei
juostu täysillä.
Toisella kouluttajalla harjoiteltiin putkea ja emännän tehtävä oli vielä
valssata putken jälkeen mut oikeaan suuntaan - ensin vain oikeaan
suuntaan ja myöhemmin vielä siivekkeiden läpi. Tämä oli niin kivaa,
viimeistään siinäkohtaa rapisi kaikki ennakkoluulot valssia kohtaan!
Harjoiteltiin ensimmäistä kertaa myös pituusestettä ja se oli musta aika
tylsä, niin jouduin jäähylle, kun en taaskaan kuulemma ollut kuulolla.
Olin vähän ihmeissäni, koska muuten olin tosi hienosti ja ilman hihnaa
kaikenlisäksi. Noh, mutta seuraavassa treenissä kun yhdistettiin se
pituuseste putkeen, silloin se pituuskin oli jo ihan kiva, kun siitä
pääsi juoksemaan kovempaa. Pituuteen liitettiin siis ensin putkeen
meneminen ja sen jälkeen valssi ja sitten toinen koirakko, joka ehti
pidemmälle harjoittelussaan, teki sen pituuden, putken ja valssikuvion
jälkeen vielä perään siivekkeiden välistä ohjauksen, mitä me ei ehditty
tekemään. Mutta siivekkeiden väliin ohjaamiseen se valssikuvio siis
tähtäsi.
Olen nykyisin jo niin innoissani noista harjoituksista, että mun on
vaikea keskittyä muuhun kun odotan jo vihjettä. Emäntä marisi siitä, kun
mikään palkka ei tunnu kelpaavan, jos kelpie luulee tietävänsä jo, mitä
seuraavaksi tehdään ja palkka kelpaa vasta sen suorituksen jälkeen. Ai
luulee tietävänsä? Mähän se meistä nopeampi olen! Tottakai mä tiedän,
mihin kannattaa mennä! Sitku vielä toi emäntäkin tajuaisi!
Valssin tahtiin tai ehkä hiukan nopeamminkin,
Valo
Teksti, kuvat ja piirrustukset: Iitu Hagström
Teksti, kuvat ja piirrustukset: Iitu Hagström