Bellaoui tuomaroimassa alokasluokassa (ALO) voiton vei
sileäkarvainen noutaja Jade ohjaajanaan Elina Ikävalko. Heille pisteitä kertyi
179,5 ja tuomarin mielestä suoritus oli kunniapalkinnon (KP) arvoinen 1-tulos.
Tämä oli parin kolmas 1-tulos, joten he saivat samalla myös koulutustunnuksen
TK1. ALO-luokassa saatiin kaikkiaan kuusi 1-tulosta. Tuomari jakoi
Tsemppari-palkinnon sekarotuiselle Pertsalle ohjaajanaan Marianne Jauhiainen.
Ohjaaja kertoi jännittäneensä kovasi ensimmäistä virallista tokokoetta ja hän
iloitsi parin saamasta ALO3-tuloksesta.
Avoimen luokan voiton vei australiankelpie Myytti
ohjaajanaan Hannele Enqvist hienolla 1-tuloksella. Heille pisteitä kertyi 198
ja myös tämä oli KP:n arvoinen suoritus. Maksimispistemäärähän avoimessa
luokassa on 200 eli varsin tarkkaa ja hienoa työtä pari teki. Voittajaluokassa
saksanpaimenkoira Nitro kera ohjaajansa Mervi Kähkösen kanssa suoriutui
luokkavoittoon pistein 272. Erikoisvoittajaluokassa voittoon ylsivät
kunniapalkinnon kera bordercollie Kita ja Katariina Kainulainen upein pistein
318,5.
Järjestelyt sujuivat hyvin ja hetkittäin päästiin
aloittamaan luokkia aikatauluaikaa aiemmin. Tunnelma tokokisoissa on mielestäni
hyvin erilainen kuin agilitykisoissa. Tunnelmaa voisikin kuvata sanoilla
hiljainen jännitys -lähes henkeä pidättäen seurataan toisten suorituksia ja
odotetaan omaa vuoroa. Nille, jotka onnistuivat liikkeissä 10 arvoisesti,
annettiin raikuvat aplodit. Kokonaisuudessaan hieno kokemus ja tästähän
tokoporukka innostui niin, että mielessä siintävät jo ajatukset uusista
kokeista.
Teksti: Sonja Holopainen, kuvat Anna-Leena Väätänen