sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Purina Open starttasi jälleen!

Purina Open 31.5-7.6 vko 1.


Helsingin Agilityurheilijoiden järjestämä Purina Open starttasi jälleen 31.05.2015. Edellisen vuoden tapaan tämän vuoden kilpailut aloitettiin 3-luokilla ja tuomareina toimivat Minna Räsänen ja Henri Luomala. Viime vuodesta poiketen sarja koostui eri luokkien virallisista kilpailuista sekä epävirallisista kilpailuista ja jokainen voittaja pääsi osallistumaan epäviralliseen finaaliin, joka järjestetään 10.06.2015.

Räsänen tuomaroi minien ja medien agilityradat ja etenkin putki-puomi erottelu oli minikoirille medejä haastavampi. Räsäsen huomio kiinnittyi siihen, että osa koirista reagoi vahvasti ohjaajan jalkojen liikkeeseen ja sujahti puomin sijasta putkeen. Myös pujottelun loppuminen tyhjään aiheutti monelle minikoiralle sen, etteivät ne malttaneet suorittaa pujottelua loppuun. Medien esteosaaminen pujottelussa oli varmempaa. Minikoirien kontaktiosaaminen puolestaan sai Räsäseltä kiitosta kuten myös kaikkien ohjaajien erilaisten ohjaustekniikoiden käyttö. 

Luomala pyrki tekemään radoilleen mielekkäitä kuvioita, joissa haasteena oli vauhdin hallinta ja nopea reagointi. Perusohjauksilla pääsi päivän radoilla pitkälle ja hän kuvaili ohjaajia koirineen taitaviksi. Luomalan toiveena on, ettei kisoissa treenattaisi kontakteja enää 3-luokassa, jos tuomari on sen kieltänyt. Hän kiinnitti huomiota siihen, että monelle parille takaaleikkaukset tuottivat vaikeuksia ja lisäksi myös puomille ohjauksessa hän toivoi ohjaajilta huolellisempaa koiran ohjausta. Yleisesti kuitenkin ohjaajien ja koirien osaamista hän piti vahvana. 


Itse kilpailussa Minna Räsäsen tuomaroimalla minien A-agilityradalla kovinta vauhtia pitivät BAT:n Petri Heinonen ja shelam Blitz tuloksella -8,45. Toiseksi sijoittuivat koohon Nena ja Satu Siltanen (HSKH) -8,05 sekä kolmanneksi shelam Wii ohjaajansa Irene Erlingin (ATD) kanssa tuloksella -6,32.


Minien kilpailut jatkuivat C-agilityradalla ja tuomarina jatkoi Minna Räsänen. Tällä radalla voittajana palkittiin shelam Tiku ja Jenna Ojanen (VEIKK) -10,92. Toiseksi tulivat järjestävän seuran shelam Aino ja Outi Korhonen -10,56 ja kolmannelle sijalle shelam Tuima ja Kajsa Lampén (JAU) -9,97.


Henri Luomala tuomaroi minien B-hyppyradan, jolla kolmen kärjessä nähtiin seuraavat parit: shelam Hunni ja Iida Vakkuri (HAU) -16,77, toisena shelam Blitz ja Petri Heinonen (BAT) -15,86 ja kolmantena parson Ryyni ja Ullamari Kokko (KSSK) -15,30.

Medit aloittivat kisapäivänsä Henri Luomalan B-hyppyradalla ja järjestävän seuran (HAU) koirakot ottivat kolmoisvoiton. Nopeimmin radan suoritti Ville Liukka ja espves Ronja -17,38. Liukka sijoittui espves Oodilla tällä radalla kolmanneksi tuloksella -16.77. Toiseksi itsensä kiilasi Sami Oksa ja koohon Lex -17,25 ja tästä heille SERT-H.

Ville Liukka (HAU) piti kovinta vauhtia myös Minna Räsäsen tuomaroimalla C-agilityradalla ja voitto hänelle jälleen Ronjan kanssa tuloksella -12,52 ja Oodin kanssa toiselle sijalle -11,77. Kolmannelle sijalle sijoittuivat HAU:n shelam Halo ja Outi Korhonen -11,38.


Medien A-radalla voittajina palkittiin shelam Uuno ja Katja Kumpulainen (JAU) -7,22. Toiseksi sijoittuivat mudi Pantse ja Taneli Ikäheimo (HSKH) -6,59 sekä kolmannelle sijalle shelam Elmo ja Katja Kumpulainen (JAU) -5,88.


Maksien kaikki radat tuomaroi Luomala ja B-hyppyradan voittivat borcol Wiu ja Pasi Kangas (HPSK) -17,41. Toiseksi tulivat borcol Tero ja Marianne Karjalainen (P-HA) -17,27 sekä kolmanneksi borcol Uri ja Sari Vähäniitty (HAU) -16,76. Neljänneksi sijoittuneet Niina-Liina Linna ja borcol Pulmu (ACE) -16,28 saivat suorituksestaan hyppysertin.


Pasi Kangas jatkoi voittajana myös maksien A-agilityradalla Wiun kanssa tuloksella -14,55. Toiseksi sijoittuivat Uri ja Sari Vähäniitty tuloksella -13,87 ja kolmannelle sijalle borcol Rei ja Niina-Liina Linna 13,26. SERT-A:n saivat neljänneksi sijoittuneet borcol Into ja Tiina Koistinen RIMA:sta tuloksella -12,81. 

C-agilityradalla ACE:n Niina-Liina Linna piti kovinta vauhtia borcol Spiikun kanssa tuloksella -14,28. Toiseksi BAT:n Petteri Huotari ja borcol Meg -13,86 ja kolmanneksi sijoittuivat borcol Zup ja Mira Pihlajamäki (LÄGI) tuloksella -13,66. 

Maanantaina Purina Open jatkui 2-luokilla ja tuomaroinnista vastasi Mia Laamanen. Sateen ja rajun tuulen vuoksi molemmat radat pidettiinkin ennakkoon ilmoitetusta poiketen hallissa.


Minien A-agilityradalla vain voittaja suoritti radan virheettömästi ihanneajassa ja he olivat ATD:N Tinka Kajander ja lägpys Odin tuloksella -6,07 ja LUVA. Medeissä kaksi paria suorittivat radan virheettömästi ja heistä voittajaksi luvan arvoisella suorituksella auskel Hatti ja Lotta Lipsanen (VARPS) -13,48. Toiseksi sijoittuivat cocspa Aino ja Sanni Kaakkolahti (HSKH) tuloksella -2,76. Heille tästä hienosta ratasuorituksesta SERT. 

Minien B-agilityradalla lägpys Odin ja Tinka Kajander (ATD) osoittivat taitonsa ja vastasivat tämän radan ainoasta puhtaasta ratasuorituksesta ihanneajassa ja tuloksella -2,10 he voittivat radan sekä saivat SERT:n. Medeissä vain yksi pari sai tuloksen ja he olivat JAU:n Anja Ahonen ja pumi Ninni. He voittivat radan tuloksella 5.


Minien ja medien jälkeen radalle pääsivät maksit, mutta kummaltakaan radalta ei heille puhtaita ratasuorituksia. A-radan voittivat BAT:n Jade Erkko ja borcol Räppi tuloksella 5. Tuloksella 5 voitettiin myös B-rata ja tästä suorituksesta vastasivat unkviz Fanni ja Susanna Reimari-Korhonen (HAU). 


Tiistaina 02.06.2015 vuorossa olivat 1-luokkalaiset ja Jari Suomalainen toimi tuomarina. A-agilityrata vaikutti haastavalta ja puhtaita ratasuorituksia mini-luokassa tuli vain yksi. Järjestävän seuran Toni Paasikallio ja shelam Lilli voittivat radan tuloksella -11,34 ja LUVA. Medeissä ei tällä radalla päästy puhtailla ratasuorituksilla ihanneaikaan ja voittoon pon Nukke ja Taija Tuohilampi (HURHA) tuloksella 1,19. Makseissa puhtaita ratasuorituksia ihanneajassa tulikin jo useampia. Sertin arvoisesti voittoon HAU:n Vappu Alatalo ja borcol Quick tuloksella -22,46. Toiselle sijalle tulivat pitcol Ava ja  Nina Karhunen (HI-HA) -18,78 LUVA sekä kolmanneksi novnou Mauri ja Josefina Sipilä (AST) -14,96 LUVA. Sertin mukaansa veivät myös neljänneksi sijoittuneet AGRY:n Nenne Hallman ja belpam Hippi tuloksella -5,90.


B-agilityradalla mineissä tuli jälleen vain yksi puhdas ratasuoritus ihanneajassa ja siitä vastasivat käävil Martta ja Isaliina Lehtonen (I-HAH) -9,18 ja tälle parille myös SERT. Medeissä saatiin neljä LUVA:n arvoista suoritusta. Voittoon borter Magnus ja Jessica Hopea (PORSK) -14,08. Toiseksi sijoittuivat pyrpap Safir ja Maria Tarhi (HSKH) -13,29, kolmanneksi tiiter Mysi ja Johanna Sorvari (ATD) -11,16 sekä neljänneksi shelam Note ja Ilona Sandell (HAU) -10,47.


Maksien B-radalla puhtaita ratasuorituksia sertin ja luvan arvoisesti tulikin jo enemmän. Nopeimmin radan suorittivat borcol Draama ja Karoliina Myllyoja (VEIKK) -20,73 ja heille SERT. Toiseksi tulivat auskel Valo ja Iitu Hagström (HAU) -14,53 LUVA. Kolmannelle sijalle sijoittuivat borcol Yive ja Jonna Pietiläinen (TUUKK) -13,34 LUVA. Sertin arvoisesti radan suorittivat myös belpag Raf ja Marianna Kuosa (CITYB) -13,27 ja belpat Yuuki ja Outi Siimes (PORSK) -12,85. LUVA tältä radalta myös HAU:n Sanna Virtaselle ja isovil Riinulle -11,32.

Purina Openin palkinnot vuonna 2015 lelujen, herkkujen ja tietysti Purinan tarjoaman ruuan lisäksi ovat: Finaalissa jokaisen säkäluokan voittajalle 3kpl HAUn kisalahjakortteja ja 20 euron arvoinen lahjakortti Koirakoulu Tassutreenille, kakkoselle 2 kpl HAUn kisalahjakortteja, kolmannelle 1 kpl HAUn kisalahjakortti.

Epistelyä EO -kisaajien matkakassan hyväksi

Keskiviikkona 3.6 ja perjantaina 7.6 myös Purinalla episteltiin seurastamme EO -kisoihin lähtevien koirakoiden hyväksi. Tarjolla oli agi sekä hyppyrata mölleille, että myös kisaaville kummatkin radat. Tuomareina kisoissa toimivat mm. Ville Liukka, Outi Korhonen, Iida Vakkuri ja Sami Suvanto. Kisoissa oli hirmu hyvä tunnelma ja haulaiseen tapaan kisat olivat hyvin rennot. 

Episten palkinnoissa lelujen ja herkkujen lisäksi kaikkien ratojen voittajat pääsevät Outi Korhosen ja Ville Liukan järjestemään koulutustilaisuuteen ja toiseksi ja kolmanneksi tulleet saivat HAUlle lahjakortteja. Lisäksi myös episluokkien voittajat saavat osallistua Purina Openin finaaliin. 

Ensi viikolla jatketaan taas virallisten kisojen merkeissä, maanantaina vuorossa kolmosluokat.

Sonja Holopainen & Hanna Streng