Ensinnäkin, kiitos järjestäjille ja kanssakurssilaisille ihanasta
kurssista! Kurssi loppui kesäkuussa ja sen jälkeen ollaan vietelty
lomaa. Tai, olen minä toivonut aina maanantaisin, josko sittenkin
lähdettäisiin vielä agilityhallille, mutta eipä ole lähdetty. Kunpa
kurssi ei olisi loppunut ollenkaan!
Viimeisellä
kerralla meillä oli vielä harjoituskisat. Ohjaajat saivat tutustua
rataan ihan kuin oikeissa kisoissa ja sen jälkeen molemmat penturyhmät
vuorollaan suorittivat radan kerran. Sen jälkeen palaveerattiin hiukan
ja kokeiltiin rataa uusiksi. Kaikki koirakot olivat taitavia ja ihanan
innostuneita! Olisin jokaiseen rataan halunnut mennä mukaan, mutta hihna
ei antanut periksi. Kouluttajat ottivat jokaisesta radasta aikaa ja
laskivat virhepisteitä.
Molemmista
penturyhmistä valittiin myös voittaja, toisessa ryhmässä voittaja teki
oikein virheettömän hienon radan! Ja meidän ryhmässä me voitimme emännän
kanssa, tosin emäntä sähläsi kokoajan. Saimme 5 virhepistettä ja
kuulemma nopean ajan. Lopuksi vielä keskusteltiin siitä, miten oli
mennyt ja me kävimme koirapuistossa muutaman kaverikoiran kanssa!
Saatiin
viimeiseltä kurssikerralta kuitenkin myös kotiläksyä, 2on2off-asennon
harjoittelua. Loman alkaessa osasin jo epäillä, että se tarkoittaisi
tämän harrastuksen jatkuvan vielä. Nyt emäntä paljasti, että seuraava
kurssi alkaakin nyt heinäkuun alussa! En millään malttaisi odottaa!
Sääli, että ensikerralla on vain teoriaa, eikä koirat pääse mukaan
ollenkaan!
Valoisaa loppukesää!
Valo
Teksti, kuvat ja piirrustukset: Iitu Hagström